Näin loppumetreillä on varmastikin todella älykästä ryhtyä pohtimaan, oliko tämä blogi yhtään sellainen, kuin sen piti. Välillä minulta unohtui, että kyseessä oli oppimispäiväkirja. Minulla oli toisinaan yleisesti ottaen liian hauskaa tätä kirjoittaessani. Sainkin uudelleen kipinän blogin pitämiseen, pitänee herättää aiempi henkiin nyt, kun pääsin taas kirjoittamisen makuun. Pitää vielä mainita, että vaikka blogin kirjoittaminen kuului kurssin sisältöön, se ei missään vaiheessa tuntunut pakkopullalta. Tämä toivottavasti välittyi teksteistäni.

Pian pääsen toteuttamaan suunnittelemani sivuston ihan oikeasti. Saa nähdä, onko suunnitelmani ollut laisinkaan toimiva, vai joudunko aloittamaan kaiken ihan alusta. En kuitenkaan viitsi murehtia vielä, se on ensi jakson murhe. Tällä hetkellä olen tyytyväinen itseeni ja kurssiin. Pitkästä aikaa minulla oli motivaatiota.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päätän tämän blogini. Thank you, tack, kiitos!

Omasta mielestäni olen onnistunut työssäni todella hyvin. Sivut ovat bändin ilmeen mukaiset ja sisältöäkin sain haalittua niihin, osittain mielikuvitukseni tuotoksena. Aion vielä näyttää veljelleni suunnittelemani sivut ihan vain mielenkiinnosta. Jos hän ei teilaa niitä täysin, voin olla itseeni vieläkin tyytyväisempi. Ehkei tästä tule koskaan leipätyötäni, mutta sivustojen suunnittelua voisi harrastaa huvin vuoksi.

Eräässä asiassa olisin kyllä voinut kunnostautua enemmänkin tämän jakson aikana, nimittäin kurssitovereideni blogien kommentoinnissa. Vaikka olen lueskellut kirjoituksia, en ole jaksanut vastata niihin mitään. No, onneksi ei ole vielä liian myöhäistä. *lähtee spammailemaan* 

Minusta on aivan ihanaa, että saamme oikeasti toteuttaa sivustot, joita nyt suunnittelemme. Minua hieman vain surettaa se, että en ylläpidä vähäisiä koodaustaitojani millään tavalla. Kaikki pari vuotta sitten oppimani jutut ovat autuaasti unohtuneet, koska en ole sen jälkeen avannutkaan Dreamvieweria. Ne varmasti palautuvat taas mieleeni ja katoavat sieltä yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Tiedän kyllä, etten opiskele verkkomediaa, vaan sukupuuttoon kuolevaa yhteisöviestintää, mutta haluaisin ainakin jollakin tasolla olla visuaalinen ihminen. Pelkkä kirjoittaminen ei riitä minulle. Ehkä minulla on taas jokin kriisi meneillään, ruoho tuntuu aina vihreämmältä aidan toisella puolella. Todennäköisesti jos olisin täysipäiväisesti tekemisissä nettisivujen rakenteiden suunnittelun kanssa, rupeaisin kaipaamaan ihan peruskirjoittamista. Mikään ei riitä.

Huomenna pääsenkin taas sen toisen kurssin aikana jatkamaan tätä projektia. Ennen sitä unta kaaliin. Kauniita unia ja näyttöpäätteiden kuvia! Nörtti kuittaa.

Ainoa ongelma työssäni on aineiston vähyys. Tästä bändistä on olemassa todella vähän faktaa ja kuvia. Voisin tietysti kysellä pikkuveljeltäni lisätietoja, mutta en tiedä jaksanko vaivautua, koska bändihän ei aio tehdä itselleen oikeasti sivuja. Tämä on vain minun omaa fantasiaani. Näytin luonnostelemaani etusivua pikkuveljelleni ja hänen mielestään se näytti aivan joltakin ohjelmatoimiston sivulta. Fail! Toisaalta hän muutenkin arveli, että näen bändin hieman eri näkökulmasta, markkinoinnin kannalta. Veljeni heitti kyllä hyvän pointin, sivuille olisi hankala saada hyvää palvelinta, ainakaan ihan ilmaiseksi. En siis paheksu enää kamalasti heidän päätöstään olla tekemättä omaa nettisivustoa. Ehkä sitten, kun heistä tulee rikkaita ja kuuluisia.

Keskityin jälleen tunnilla epäolennaisuuksiin: sivukartan piirtämiseen kannattaa toki uhrata puoli tuntia aikaa... Lisäksi aion haukata suuren palasen tästä suunnitelukakusta ja ihan piirustaa ne kolme esimerkkisivua. Mielestäni on turhauttavaa selittää: "ylänurkassa on sellainen paikka linkeille", kun voin yhtä hyvin piirtää sen. Se on sitten eri asia, kuinka hienot sivuista todellisuudessa tulee, mutta eipä tuolla varmasti ole väliäkään. Rumaa on sen bändin musiikkikin.

Annan ideoiden hautua ensi viikkoon, sitten varmasti rupeankin jo raapustelemaan ensimmäisiä luonnoksia.

Lähdin liikkeelle perusasioista: ketä sivusto palvelee, mitä tietoja minun pitäisi sinne laittaa ja ennen kaikkea, miksi bändi tarvitsisi nettisivuja? Riittäisikö pelkkä MySpace heille? Minulla oli jo mielessäni selvä visio siitä, mitä kaikkea informaatiota sivuston pitäisi sisältää. Katselin malliksi muiden vastaavanlaisten bändien sivuja, enkä välttämättä viitsisi käyttää niitä esimerkkeinä... Niiden rakenteessa ja sisällössä oli todellakin parantamisen varaa, jotkut näyttävät yhä kuvittelevan, että mitä enemmän etusivulle ängetään informaatiota, sitä parempi sivusto muka on.

Sivuston rakennettakin tässä täytyy vielä pohtia. Veikeästi nimetyt ameeba -ja kalanruotomalli eivät välttämättä palvele sivuston käyttäjää parhaiten. Lineaarinen rakenne olisi ainakin yksinkertainen, mutta... en lyö mitään lukkoon. Joka tapauksessa on hauskaa päästä vihdoinkin työn touhuun! 

Alun perin portaali on merkinnyt kanavaa, joka yhdistää useita kanavia ja tietolähteitä yhdeksi kokonaisuudeksi. Kätevää! Valitettavasti myös tietojärjestelmiä myydään nykyään portaali-nimen alla, joten ei ole ihmekään, jos käsitteet eivät ole ihan hallinnassa. Mokomat rahanahneet p*skiaiset, ajattelevat vain omaa etuaan, eivätkä tavallisia tallaajia, jotka menevät tässä käsiteviidakossa aivan sekaisin. 

Minun oli lisäksi määrä tarkastella sivustoa www.ekarjala.fi. Kyseessä on Etelä-Karjalan maakuntaportaali, joka pitää sisällään niin paljon tavaraa, että ei tiedä mihin paneutuisi ensimmäiseksi.  Sivusto täyttää kyllä portaalin kriteerit mainiosti: on asiaa asumisesta, opiskelusta, kulttuurista, viihteestä ja vapaa-ajasta E-Karjalassa. Se on suunnattu mitä ilmeisimmin alueella asuvalle väestölle. Portaalin visuaalinen ilme on mukavan värikäs ja ainakin näin ensitapaamisella löysin sieltä vaikka mitä jännää. Yllätyin siitä, että he huolisivat kenen tahansa tuottamaa sisältöä sinne. Hassua! Ja niin on koko portaali-sanakin hassu, aivan kuin portin ja kvartaalin love child. Joo. Lopetan tähän. Hyvää ötyä ja olkaa hillo!

http://www.ksy.cjb.net/

Löysimme tämän sivuston täysin sattumalta ja järkytyimme heti sen sekavuudesta, fonttien sekametelisopasta, sekä vanhentunutta tietoa sisältäneestä etusivusta, joka vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Toisaalta on ymmärrettävää, jos Kuopion Shakinystävät eivät ole kokeneet tarpeelliseksi panostaa nettisivuihinsa, heille varmastikin muut asiat ovat tärkeämpiä. Kun kyseessä on sisäänpäinlämpiävä yhteisö, ei välitetä millainen kuva annetaan ulkopuolisille. Itseäni häiritsee sivuston ulkoasu kovasti, mutta toisaalta minä olenkin "viestinnän alan moniosaaja ja ammattilainen". Minähän tuomitsen ihmiset senkin perusteella, hallitsevatko he oikeinkirjoituksen tai yhdyssanat.

Sen sijaan tästä kannattaa ottaa oppia: 

www.paulig.fi/

 Toisaalta Pauligin sivut eivät ole aivan täydellinen vertailukohde, koska isolla organisaatiolla on enemmän resursseja, tarvetta ja aikaa panostaa asiaan. Heidän imagonsa ja kenties liikevaihtonsakin voi riippua siitä, millaisen kuvan he antavat itsestään. Sivut ovatkin hyvin kahvimaiset, tyylikkäät ja toimivat. Huomaa, että ammatti-ihmiset ovat olleet asialla. Toisaalta kukaan ei estä amatöörejä ottamaan mallia, tietynlainen rakenne ja loogisuus eivät maksa kuin aivotyön verran.

Teen ostoksia verkkokaupoissa säännöllisesti, oikeastaan useammin kuin tavallisissa kaupoissa. Pidän ajatuksesta, että saan shoppailla vaikka keskellä yötä jos huvittaa. Useimmiten ostotarpeeni syntyykin hetken mielijohteesta; jos lähden tarkoituksella kauppoihin tavoitteena ostaa otakin, on erittäin todennäköistä ettei tuolloin löydä mitään mieluista. Tämä turhauttaa niin paljon, etten jaksa ostaa enää mitään. Netin kautta asioidessa säästyn myös pelottavien myyjien kohtaamiselta sekä kassajonossa seisoskelulta. Sen sijaan voin istahtaa mukavasti tietokonetuoliini ja surffailla. Vaikka edellisessä blogikirjoituksessa angstailinkin liiallisesta verkkoon pakenemisesta, tällaisessa tapauksessa se sopii minulle oikein hyvin. Vihaan hälyisiä kauppakeskuksia, siellä rääkyviä lapsia ja ryysiviä mummoja.

Historiani verkkoshoppailijana on pitkä. Rekisteröidyin itse asiassa jo teininä erääseen tänään tunnillamme esimerkkinä toimineeseen nettikauppaan, isukki antoi luvan käyttää hänen henkilötunnustaan, jotta pääsin tilailemaan. Tultuani täysi-ikäiseksi vaihdoin tilalle omat tietoni, enkä koskaan jäänyt kiinni tästä petoksesta. Aika amatöörimäistä toimintaa itse asiassa, kun näin jälkikäteen ajattelee ja parempi olla puhumatta siitä sen enempää...

Kokemukseni nettikaupoista ovat enimmäkseen positiivisia. Joskus osa tilauksistani on tullut myöhässä tai lievästi vahingoittuneena (levyjen kannet särkyvät helposti), mutta hyvää tavaraa on kannattanut odottaa, enkä ole jaksanut välittää tuollaisista pikkuasioista. Sitä paitsi palautusprosessi on tehty niin stressaavaksi, että on helpompaa vain antaa olla. Toisaalta näin ei saisi olla, asiakkaan tarpeet täytyisi ottaa huomioon ja tehdä asiat mahdollisimman helpoiksi. Ehkäpä sitä vain ei osaa enää puolustaa oikeuksiaan, kun tuntee olonsa muuten jo tyytyväiseksi halpojen hintojen ja vaivattoman shoppailun vuoksi. Ei toisaalta pitäisi tyytyä niin vähään. Pidän tämän mielessäni seuraavalla kerralla, kun kantakauppani töppää. Se saattaa tapahtua jo huomenna, sillä tilaamani elokuvan pitäisi saapua silloin. Jännä mun hirveä! 

Minulle tuli yllätyksenä, että jo parikymmentä vuotta sitten on ollut olemassa sähköpostiohjelmia. Omituista, koska meidän perheeseemme tietokone tuli vasta tämän vuosituhannen puolella ja ensimmäisen oman koneeni hankin kolme vuotta sitten. Olenkin äärimmäisen myöhäisherännäinen ottaen huomioon millainen nörtti nykyisin olen. Tai, ei minua oikeastaan voi kutsua nörtiksikään, koska en ymmärrä koneista tuon taivaallista. Minä vain tykkään räpeltää niiden kanssa ja viettää aikaani verkossa. Tosin en minäkään halua kaiket päivät istua koneen äärellä.

Pohdimme itse asiassa opiskelijakollegani kanssa tunnin jälkeenkin, mihin tämä maailma vielä joutuu, jos kaikki siirtyy verkkoon, eivätkä ihmiset enää haluakaan tavata toisiaan kasvokkain. Ajatus tuntuu kauhistuttavalta. Tavallaan toivoisin, että koko internet kaatuisi jonakin päivänä ja ihmiset palaisivat luonnonläheisempään elämäntapaan. En tahdo tehdä koko elämääni töitä koneiden ääressä ja parissa, se ei aina tunnu kovin konkreettiselta. Mieluummin vaikka viljelisin perunaa ja kasvattaisin lampaita, muuttaisin maaseudulle askeettisiin oloihin. Ehkäpä päädynkin tekemään sellaista, jos tämä kaikki kaupallisuus ja media-ala rupeaa tökkimään.