Verkko on jännä paikka. Sieltä saa nykyään ostettua kaikkea: vaatteita, ruokaa, kodinkoneita, jopa vaimoja. Palveluita halutaan siirtää yhä enemmän internetin puolelle, kontaktit hoidetaan sähköisesti ja monissa konttoreissa annetaan ymmärtää, että sinne ei olla tervetulleita asioimaan, kun hommat voisi tehdä netissäkin, poissa virkailijoiden silmistä. Aika sairasta.

Minulle tuli yllätyksenä, että jo parikymmentä vuotta sitten on ollut olemassa sähköpostiohjelmia. Omituista, koska meidän perheeseemme tietokone tuli vasta tämän vuosituhannen puolella ja ensimmäisen oman koneeni hankin kolme vuotta sitten. Olenkin äärimmäisen myöhäisherännäinen ottaen huomioon millainen nörtti nykyisin olen. Tai, ei minua oikeastaan voi kutsua nörtiksikään, koska en ymmärrä koneista tuon taivaallista. Minä vain tykkään räpeltää niiden kanssa ja viettää aikaani verkossa. Tosin en minäkään halua kaiket päivät istua koneen äärellä.

Pohdimme itse asiassa opiskelijakollegani kanssa tunnin jälkeenkin, mihin tämä maailma vielä joutuu, jos kaikki siirtyy verkkoon, eivätkä ihmiset enää haluakaan tavata toisiaan kasvokkain. Ajatus tuntuu kauhistuttavalta. Tavallaan toivoisin, että koko internet kaatuisi jonakin päivänä ja ihmiset palaisivat luonnonläheisempään elämäntapaan. En tahdo tehdä koko elämääni töitä koneiden ääressä ja parissa, se ei aina tunnu kovin konkreettiselta. Mieluummin vaikka viljelisin perunaa ja kasvattaisin lampaita, muuttaisin maaseudulle askeettisiin oloihin. Ehkäpä päädynkin tekemään sellaista, jos tämä kaikki kaupallisuus ja media-ala rupeaa tökkimään.